Tunnelmia HSL:n kesäkuiselta vaellukselta 1988

Sitä nuoremmaksi kävi kesä, mitä pohjoisemmaksi vaellettiin. Kun Koppelonkutemajärvellä aurinko käski heittämään viimeisetkin vaatteet koivun konkelolle, korvensi nenän punaiseksi ja sai aikaan tunnun Välimeren paahteesta, se parin päivän kuluttua käänsi toisen puolensa esiin. Viimeisen yön vilu veti kaikki villaiset ylle ja alle, tuuli työnsi telttoja ja taivaasta valui vettä, räntää, lunta.

Jäät olivat lähtemässä. Kaksimetrisen jääkerroksen päällä kävelimme vetten yli. Yhä ohenevien, mustuvien jäälauttojen seassa uinti sujui pikaisesti.

Nuori lempi oli nupuillaan erämaassa. Siinä, missä kaino morsian hitaasti odotti kosintaa, katse alas luotuna neitseellisen siveänä, urokset, molemmat, pörhistelivät keisareina, hallitsijoina ja kilpakosijoina. En tiedä kumpi voitti. Ainakin neiti suokukko vielä seuraavanakin aamuna ui rauhassa omaa rataansa, nappasi nokkansa välillä veteen ja näytti miettivän hyvin perimmäisiä kysymyksiä. Suokukkojen maailmassa urokset ovat koreita, mutta naarailla on valta.

Joutsenta haettiin monen kiikarin voimin. Ei löytynyt.

Nuoressa Lapissa oli jotenkin orpo olo: vain yksi hyttynen oli herännyt ja käväisi teltan harjalla. Ne puuttuivat, ne Lapin sulostuttajat. Ja puuttuivat puista silmut ja lehdetkin. Mutta puitten välistä näki pitkälle.

Hyttysetön, kukaton, lehdetön, paljas Lappi. Elämä kiikarin linssien ulottuvilla, kiirunat, kapustarinnat, piekanapari.
Tervemenoa tyhjään, nuoreen kesään, kesäkuun alussa.

Marja Hynninen 1988