VAIHTOEHTO TUTUILLE TUNTURIPOLUILLE

Jos Suomen lapin maisemat alkavat olla liian tuttuja, niin Ruotsin Jämtlandin tunturimaisemat voisivat olla yhtenä varteenotettavana vaihtoehtokohteena. Ainakin matkustaminen vaelluksen lähtöpaikalle on muuta kuin yöjunalla Rovaniemelle ja sieltä bussilla määränpäähän.

Osallistuimme viime kesänä Raijan vetämälle HSL:n Jämtlandin vaellukselle 24.7.–4.8.2004.

Matkustimme ensin junalla Turkuun, yölautalla Tukholmaan ja sieltä taas junalla Uppsalan, Östersundin ja Åren kautta vihdoin Enaforsiin. Loppumatkan, vajaan 20 km, olimme tilataksin kyydissä.

Matkanteko Helsingistä Storulvån tunturiasemalle kesti vuorokauden, jonka aikana hyödynsimme laivan tax-free-myymälöitä ja osa ryhmästämme ehti nähdä reilun tunnin aikana muutakin kuin Tukholman päärautatieaseman odotustiloja. Silti kävi mielessä, että kannattaako näin monen kulkuvälineen kanssa rahtautua vaellukselle, kun kotimaassa olisi niin vaivatta päässyt polun päähän. Kun sitten vihdoin saavuimme perille Storulvån tunturiasemalle, alkoi jo orastava ajatus hiipiä, että monivaiheinen matkanteko tulee palkituksi!

Yhdeksän onnekasta päivää

Edessämme oli yhdeksän kokonaisen vaelluspäivän ajan jylhät paljakkamaisemat, vesistöjä ihailtavaksi, muttei hankaloittamaan matkantekoa, merkattuja polkuja kuljettavaksi tai sitten ei. Alueen tunturiasemien ja -tupien verkosto takasi meille hätävarasadesuojaa, muonatäydennystä, peseytymis- ja kuivattamismahdollisuutta ja samalla myös kodikkaita, ylellisiä kahvittelu- ja oluthetkiä yli 15 km päivätaipaleilla.

Tietenkin tähän suitsutukseen liittyy onnemme säiden suhteen, yhdeksän päivän vaelluksen aikana satoi yhteensä vain muutamia tunteja. Aurinkorasva loppui! Kastelimme useampaan kertaan hattujamme tunturipuroissa vilvoittaaksemme oloamme. Tietoisuus samanaikaisista rankkasateista Etelä-Suomessa sai tuntemaan itsensä onnekkaaksi ja nautiskelemaan aurinkoisten päivien taukojen pulikointihetkistä tunturivesissä.

Alueen anti

Kuitenkin havainnot varpukasvillisuuden seassa kasvavista kämmeköistä, kuten maarian-, valko- ja pussikämmeköistä sekä kirkiruohosta, muistuttivat maaperän kalkkipitoisuudesta, mutta myös alueen runsaasta sademääristä. Jos kasveista kiinnostuneille maasto tuo silmien eteen tunturikasvien lajirunsauden, niin myös geologiaan perehtyneelle maasto on haastava. Jo näin maallikkonakin aavisteli maastosta jääkausien merkkejä, saati sitten jos tietäisi asioista enemmän.

Vaikka olemme tässä kehuneet alueen helppokulkuisuutta, niin kyllä alueelta haastaviakin taipaleita löytyy. Niitä tarjoavat mm. alueen yli 1700 metriin kohoavat Sylarna (1761 m) ja Helagsfjället (1796 m) jäätikköineen.

Jos taas ei halua nähdä ruotsalaisia ja sanoa heille: “HeJ!” niin merkatuilta polulta poikkeaminen takaa yllättävän hyvin erämaarauhan tunteen, näin kävi ainakin meille. Eikä tunturiasemien ja -tupien huoltoliikenteessä käytettävät helikopteritkaan pörränneet ainakaan meidän reitillämme päivittäin.

Alueen maaston selkeän avara paljakkamaisuus toi todella mieleen ajatuksen, että aloittelijakin uskaltaisi poiketa merkatulta polulta ja luottaa suunnistustaitoihinsa ja jykeviin maamerkkeihin. Jos olisi satanut ja tuullut tai ollut sumua, niin tilanne olisi ollut toinen; aavoilla laakso-osuuksilla olisi varusteita ja suunnistustaitoja testattu kunnolla. Alueen eteläinen sijainti (Vaasan korkeudella) toki vaikuttaa ilmastoon, mutta matkan varrella näkemämme lumi- ja jääalueet, muistuttivat, ettei aluetta saa aliarvioida ja lähteä sinne liian heppasin varustein kesälläkään.

Karoliinien jäljillä

Tästä lienee dramaattisin muistutus, tosin talviolosuhteissa, vuonna 1718 karoliinien sotaretken kotiinpaluumatkalla noussut lumimyrsky ja kova kylmyys.

Tuolle Kaarle XII Norjan sotaretkelle osallistui reilu 10 000 miestä, joista yli puolet oli suomalaisia.  Itse sota ei verottanut miehistöä kuin nimeksi, mutta ankaraksi muuttuneet talviolosuhteet ja huonot varusteet jättivät tunturiin yli 3000 ruumista tuolta matkalta.

Tänä päivänä Ruotsin ja Norjan matkailuviranomaiset ovat järjestämässä suurta kävelytapahtumaa karoliinien kulkemille reiteille. Tarkempaa tietoa kävelytapahtumasta saa Staffan Lindbergiltä Svenksa Turisföreningenistä (staffan.lindberg@sodrastug.stfturist.se). Lisäksi Latu ja polku-lehden 6/2004 Hentmanin Raijan artikkelissa kerrotaan vaelluksestamme tarkemmin ja artikkeliin on liitettynä hyödyllisiä yhteystietoja. Joten jos vaeltaminen Jämtlandin tunturialueilla kiinnostaisi niin ko. lehdestä ja Raijalta saa hyödyllistä tietoja alueesta ja sinne pääsystä julkisin kulkuneuvoin.

Kuljimme seuraavan reitin: Storulvåns fjällstation - Blåhammarens fjällstation - Enkälen - Sylarnas fjällstation - Ekorrdörren - Helasstugorna - Ljungris - Vålåsjön - Gråsjöån - Vålåstugorna - Joänget -Vålådalens turiststation, yhteensä reilut 100 km.

Vaelluksella mukana olleet Soile Ratilainen ja Taina Tervahartiala