PIKKUJOULURETKI  ILOMANTSIN  ILAJAAN!

Kello 00.45 itsenäisyyspäivän aamuna lumisen metsän keskeltä sukeltautui esiin juhlavalaistu savottakämppä. Oli mukava tulla perille, kun kotitontut olivat luoneet polut lumettomiksi, lämmittäneet kämpän, sytyttäneet kynttilät ja lyhdyt. Kuumat vedet odottivat tulijoita sekä saunalla että keittiössä. Nopeasti siis tavarat ja väki sisään ja iltapalalle. Kämppä on 1954 valmistunut metsähallituksen kämppä, jossa 70-luvun puoliväliin asti majoittui talvisin yli 70 savottalaista. Vuodesta 1980 Tuusulan Kairankävijät ovat olleet kämpän vuokralaisia. Keittiön ja ruokasalin lisäksi siinä on kolme isoa, omalla sisäänkäynnillä varustettua salia, 5 pientä huonetta, tilava sauna, maakellari, liiteri, kaksi kaivoa yms. Kirsti oli järkevästi jo bussissa sopinut petipaikkojen jaosta. Kämppä oli niin suuri, että koko yö olisi hyvinkin saattanut kulua oikean huoneen ja sängyn valinnassa. Niinpä Saara ja hevosmiehet tiesivät hakeutua pohjoispään huoneeseen, jonne myös joulukuusi kannettiin. Noin kymmenen kylmäveristä naista ja Tauno majoittuivat kesähuoneeseen. He olivat onnekkaita, sillä paukkupakkasesta ja huoneen kylmyydestä (lähtöaamuna ruhtinaalliset + 6 °C) huolimatta kukaan ei vajonnut niin vakavaan hypotermiaan, etteivät Kaken kuuma kahvi ja puuro olisi heitä elvyttänyt. Pariskunnat ja muut torikammoiset majoittuivat kahdenhengen huoneisiin. Loppujen oli tyytyminen hyvin lämmitettyyn eteläpään huoneeseen.

Itsenäisyyspäivä aloitettiin lipunnostolla. Heti aamiaisen jälkeen suksille ja metsään, minne Pertti ja kumppanit olivat tehneet meille latuja. 15° C pakkasessa metsässä tuntui lämpimältä. Aurinko pilkisteli ohuen pilviverhon takaa. Latu kierteli lumipeitteisten kuusten ja huurteisten puiden lomassa välillä aivan rajalinjan tuntumassa. Kiivettiin pieniä harjanteita ylös, toisia alas. Kahviteltiin tulilla Hanhikoskella. Muutaman tunnin ulkoilun jälkeen palasimme kämpälle hyvätuulisina ja punaposkisina. Bussikuskimme Into oli käynyt Ilajan järvellä pilkillä, saaliina kyrmyniska−ahvenia. Päivä alkoi hämärtyä. Oli aika nauttia saunan leppoisista löylyistä, kieriskelystä pehmoisessa puuterilumessa ja lopulta palailla pirttiin hyvästä olosta hyristen..

Korkkasin viinipullon ja kirjoitin ystävilleni joulutervehdyksen. Lainaan sitä tähän.” Istun kynttilän valossa Ilajan savottakämpän lämmössä. Ulkona, jääkukkien kirjomien ikkunoiden takana metsä kääriytyy tummansiniseen viittaan. Nuotio ja lukuisat lyhdyt valaisevat pihaa ja saunapolkua. Odottelen saunapuhtaana juhla-ateriaa, jota kapteeni Jussi miehistöineen meille valmistaa. Osa porukasta näpertelee oljesta joulukuuseen koristeita, osa kertoo tarinoita. Ajattelen teitä, ystäviäni ja toivoisin voivani välittää teille tämän rauhallisen tunnelman ja ympäröivän metsän kauneuden. Toivon myös, että joskus näkisitte tähtitaivaan sellaisena kuin sen näkee täällä”. Herkkuaterian jälkeen siirryimme ulos tähtitaivasta ihailemaan. Tähtiä oli uskomattoman paljon. Joidenkin tähtikuvioiden tunnistaminen oli sen tähden vaikeaa. Ympäröivä sankka metsä haittasi myös havainnointia. Osa porukasta suuntasikin Ilajan järven jäälle tähtitieteen jatko-opinnoille.

Emme oikein ymmärrä miten se tapahtui. Niin vain kävi, että koko porukan tähyillessä ulkona tähtitaivasta, joulupukki onnistui livahtamaan sisälle lahjasäkkien ja lapsivaimonsa kanssa. Pukki oli ärtynyt, koska nuori muori oli matkalla poukkoillut internet kahviloissa. Meidän löytäminen keskeltä korpea oli jopa pukillekin vaikeaa. Lahjat jaettiin ja niistä iloittiin. Muistettiin puhelinsoitolla syntymäpäiväsankari Anjaa. Pikkuhiljaa useimmat etsiytyivät nukkumaan. Pieni ystävien piiri taisi tosin tarinoida läpi yön.

Lauantaina herättiin levänneinä ja pirteinä. Oli ennätettävä paljon. Aamiaisen jälkeen heti suksille ja metsään. Latu kulki uusissa maisemissa. Tarkkaavimmat lukivat luonnon lumikirjasta riekon matkan päättymisestä ketun suuhun, minkin ja jänisten ruuanetsinnästä. Koppelo ihmetteli meitä kelon latvasta, siirtyi sitten varmuuden vuoksi etäämmälle mutta piti meitä koko ajan silmällä. Kahvittelimme Joutenjärven majavanpesällä. Tuoreet jäljet pesäkummun ympärillä todistivat pesän olevan käytössä. Käärmekuusen ihmettelyn jälkeen hiihtelimme vähän kylmissämme kämpälle nauttimaan kuumasta glögistä ja nuotion lämmöstä. Mutta aikaa ei ollut tuhlattavaksi. Nopeasti sukset seinustalle ja bussiin ja kohti Suomen ja EU:n itäisintä pistettä. Hattuvaaralla näimme vilaukselta Suomen vanhimman tsasounan ja poikkesimme ostoksille Hatun kauppaan, jossa nopeimmat ostivat saunaoluiden lisäksi joulukortit ja joululahjat. Hitaimmat eivät ehtineet ulos bussista. EU- pisteellä Virmajärvellä olimme päivänvalon ja sinisen hetken rajalla. Suota ja vaaroja. Valoa riitti vielä kuvien ottoon, mutta idänpuolen metsissä liikkuvia rajamiehiä ei silmä enää erottanut. Hyvä niin, sillä kaikenlainen silmäpeli ja suunsoitto naapurimaan rajamiesten kanssa ovatkin ankarasti kiellettyä.

Matka jatkui Taistelijan talolle, jossa nautimme karjalaisen pitopöydän herkuista ja takkatulen loisteesta. Tutustuimme myös sota-aikaa ja evakkotietä esittävään näyttelyyn. Mukana oli myös varsin laaja ja upea kokoelma sotilaiden askartelutöitä. Näimme vielä filmit Ilomantsista sodassa ja nyky- Ilomantsista, ortodoksisen uskon ja karjalaisen perinteen pitäjästä, jossa rohkeasti kehitetään myös uusia elinkeinoja mm. matkailua ja viininvalmistusta.

Kämpälle palailtiin sovitusti viiden aikoihin. Siellä meitä odottivat savottahommissa elämäntyönsä tehneet Veijo Jeskanen ja Kalevi Kainulainen, jotka myhäillen vastailivat kysymyksiimme metsätöistä ja savottaelämästä. Lapinkävijöitä haastattelemaan oli tullut myös kaksi Pogostan sanomien toimittajaa, jotka kämpällä päivystänyt Seija oli jo ehtinyt laulaa suohon. Sama kohtalo uhkasi myöhemmin illalla joukkoa naisia, jotka joutuivat saunomaan kunnallispolitiikan kiemuroita ja lautamiestuomioiden langettamisia kuunnellen. Raijan tarmokas ”naiset kaivolle vettä hakemaan” pelasti poloiset toimittajien kohtalolta. Olisiko järkevää jakaa saunavuorot nais- ja miesvuorojen sijasta puheliaiden ja nautiskelijoiden vuoroihin. Sinä iltana olisin valinnut jälkimmäisen.

Päivä oli ollut antoisa. Olimme nauttineet rajaseudun luonnosta, nähtävyyksistä, herkuista, ihmisistä. Taistelleet sodassa Ilomantsin miesten rinnalla ja kulkeneet evakkotaivalta yhdessä naisten ja lasten kanssa.

Rajaseudun sävel oli jäänyt meihin soimaan.

Seuraavana aamuna oli edessä karu totuus. Uunipuurosta huolimatta itku ei ollut kaukana. Joulusatu oli päättymässä. Tonttujoukko kantoi puita sisään ja tavaroita bussiin, siivosi tupaa ja kammareita. Kiitimme Perttiä, Pirjoa, Seijaa ja Ollia. Sanoimme hiljaa näkemiin myös talolle ja tanhuville. Unohdimme kiittää Kirstiä, Ritvaa, Ilonaa, Jussia, Kakea ja kaikkia niitä muita, jotka olivat haalineet mukaan ruuan, kynttilät, joulukoristeet, kaiken mahdollisen ja mahdottomankin. Ja jotka lämmittivät päivittäin kymmenen uunia, vaalivat lieden ikitulta, vastasivat koko jutun erinomaisesta toteutumisesta. Kiitos teille meidän kaikkien puolesta. Toiveemme viinitilaretkestä jäi toteutumatta. Bussissa noin 30 suuta supatti uutta itkuvirttä jotakuinkin tähän tapaan: ” Voi minua onnetonta, poloista ihmislasta, kun jäi viinit ostamatta, iloliemet maistamatta, katsastamatta tilukset.” Paljon muutakin jäi vielä kokematta. Jäivät kosket laskematta, kuikanhuudot kuulematta, puolukat poimimatta, karpalosuot koluamatta, vaarat vaeltamatta. Oli helppo yhtyä Ritvan toivomukseen: ”Mitä jos ottaisimme reissun joskus uusiksi ”.

Anna-Maija Teppo