VIIKONLOPPU LAHEMAAN KANSALLISPUISTOSSA VIROSSA 4. – 6.8.

Kesä 2006 on ollut tosi kuuma, ”long hot summer”. Bussissa Pertsa laskee tarkan. Se on 48. Pertsa on jämpti matkanjohtaja, jonka tehtävänä on toteuttaa Hannun käsialaa oleva ”road map”, pitkällisen suunnitteluprosessin tulos.

On perjantaiaamu. Bussi ajaa heräävän Helsingin läpi Länsisatamaan. Laiva irtaantuu klo 08.00. Meri kylpee auringossa. Lämpötila on hellivä. Tallinna ottaa sekin hymysyin vastaan. Joukko mäyräkoiria maastoutuu sen liikenteen vilinään. Bussi noukkii vaeltajat satamasta ja vie pikatielle kohden itää.

Runsasmetsäinen Lahemaan kansallispuisto, Lahemaa rahvuspark, perustettiin yli 30 vuotta sitten. Ensimmäisenä katsastetaan Viru raba, suoalue, joka 5000 vuotta sitten oli järveä. Joukkue jakautuu neljän sissipartion muodostelmaan. Niiden vetäjät ovat harjaantuneita ja päteväksi havaittuja, vaeltajien ehdotonta aatelia, siis Hannu, Kale, Pekka ja Pertsa. Polku on 2.5 km ja tyylikkäästi reititetty pitkospuilla. Suon monimuotoinen luonto on kuin tarjottimella luonnon ystävien nautittavaksi. Ikään kuin virolaisilla ei olisi ollut muutakin tekemistä maansa nostamiseksi venäläisvallan kahleista ja sosialismin apatiasta. Siitä on kulunut niin lyhyt aika. Totalitaarinen valvonta on vaihtunut vapaudeksi, joka on motivoinut uuden yhteiskunnan rakentamiseen. Luonnon arvot on taltioitu tyylillä ja rakkaudella. Ilmakin on kaunis kuin morsiamen nuorempi sisko. Vilpoisa tuuli hellii veljeskansan vaeltajia. Jalka nousee kevyesti: rinkat ovat bussissa. Paikoin suota peittää sinipunainen kanervamatto. Karpalot ovat raakoja mutta se ei ole heimoveljiemme vika. Suolammet välkkyvät sinisinä silminä. Bikiniasuinen tyttö tulee vastaan pitkospuilla. Kameramies kääntyy ja ottaa salaa kuvan tämän keinuvista herkkupakaroista. Lepopaikalla suolammen vesi on viileätä. Se tulee syvältä. Yksinäinen sorsa nauttii lammen rauhasta. Naiset vilvoittelevat vedessä jo hiostuneita sulovarpaitaan. Laituri kuulemma kestää 20 hölöä. Laiturilla on ahdasta ja joku istumapaikkaa haluava kysyy taktisesti: ”Ottaako hauki paremmin punaiseksi maalattuun kynteen vai maalaamattomaan?” Joku sanoo, että on vedessä ainakin juotikkaita ellei peräti suokäärmeitä. Kohta kivutaan lintutorniin.

Janoiset tekevät tuhdin nestetankkauksen Palmsen kyläkaupassa. Se sijaitsee kulttuurimaisemassa, Palmsen kartanon tuntumassa. Puusto on rehevää ja sillä on ikää. Kartano on 1200-luvulta. Sitä hallitsi von der Pahlenien suku 1600-luvulta lähtien lähes 300 vuotta. Kaupasta voi ostaa lihapirukasta. Kaupan piipun päällä on metrin korkuinen haikaran pesä, jossa emo ruokkii kolmea poikasta. Pesä on ilman lattialämmitystä ts. piipussa ei pidetä tulta. Parkkipaikan autokanta on modernia, vaikka on joukossa myös yksi ujo lada.

Tukikohta pystytetään Ojaäärseen, paikallisen metsähallituksen lomataloon. Pertsa tekee päivän tärkeimmän ilmoituksen: ”Hannu saa päättää, kuka kenenkin vieressä nukkuu”.  Suurin osa majoittuu sisälle mutta ulkona majoittuvat saavat telttansa tasaiselle nurmikolle. Ylellisyys sekin. Majapaikan sisätilat suihkuineen ovat tasokkaat. Kuuma kesä on kuivattanut ohitse virtaavan puron. Majavat ovat kuitenkin padonneet siltarummun alitse virtaavan laskuojan kahden metrin vahvuisella tukkeumalla, jota kukaan ei ole purkanut. Näin majavilla on oma uima-altaansa.

Ateria käydään nokkimassa paikallisessa kestikievarissa. Sen hirsiseinät viestittävät vanhojen mestareiden osaamista. Ruoka on maukasta ja huuhdotaan alas asiaan kuuluvilla nesteillä, kuka oluella, kuka viinillä. Päällimmäiseksi kerrostumaksi mahaan tungetaan omenajäätelö. ”Külastaga  meid jälle” lukee jossain.

Illalla maastoudutaan luontoretkelle. Sen vetäjänä on paikallinen superopas, suomea puhuva Anne Kurepalu. Hänen luonnontietämykselleen ei löydy rajoja. Vain saniaisista sanajalka on hakusessa mutta tulee sittemmin selvitettyä. Tarina Islannin jäkälän toimivuudesta yskänlääkkeenä on vauhdikas. Jäkälä kun on niin pahanmakuinen, että yskä ei voi tulla takaisin. Kun tietoon ja tarinaan yhdistyy vielä viron kielen lyyrisyys, on kuulijan kiinnostus vangittu. Todellinen retken helmi on kertomus vanamosta. Kauneudellaan ja herkkyydellään se oli noussut 1700-luvulla vaikuttaneen Uppsalan yliopiston lääketieteen ja kasvitieteen professorin Carl von Linnén lempikukaksi ja saanut tältä nimensä (Linnaea borealis). Juuri Linné oli luonut perustan kasvien ja eläinten tieteellisille nimistöille. Uutena monelle tulee tieto, että kataja on kaksikotinen: hede- ja emiyksilöt ovat eri pensaissa.

Auringon laskiessa on edessä iltakävely: kartanon hotellin, Park Hotel Palmsen baarin katsastus. Maastossa ohitetaan parikymmentä kauniisti sammaloitunutta siirtolohkaretta, Suomen lahja heimoveljille. Baari on virallisesti suljettu klo 21, jolloin on kokin sänkyyn menon aika, mutta sorjat tarjoilijatytöt eivät piittaa työaikalaeista. On kesä ja matkailijoita palvellaan. Koko ilta on yhtä konserttia. Heinäsirkat virittävät viulujaan oikopolun puolivaloisassa metsälässä. Hotellin tuntumassa pop-bändi soittaa omaa hallelujaansa kesän jumalille, korppiparilta on sävelkorva kadoksissa mutta parhaansa sekin yrittää. Polku on täynnä pikkusammakoita, jotka hädissään hyppivät vaeltajien yöpartiota pakoon. Viimeisen ulkoilmakonsertin tarjoaa osa porukasta eräällä teltalla nousuhumalan huippuhetkellä. Siitä ei tarvitse maksaa mutta se on pakollinen. Seuraavaksi päiväksi sovitaan, että iltakonsertit päättyvät klo 23.

Aamiainen nautitaan Park Hotel Palmsessa. Kesäaamu on täydellinen idylli. Yksinäinen joutsen soutaa laiskasti kartanon lammella. Bussi vie vaeltajat likelle Käsmu lahtea, Võsun maastoon. Hannu ja Pertsa ovat sissipartiona käyneet maaston jo tiedustelemassa etukäteen. Kaikki on valmiiksi katettu vaeltajille, joiden askel on keveä ja mieli harras. Toistaiseksi retken vaativin nousu on ollut nousu bussiin. Nyt reitti nousee aaltoilevalle mäntyharjulle, jota paikoin koristaa pallomainen jäkälä. Rinteen kasvustoa ovat sieltä täältä kuopineet nälkäiset villisiat. Konkeloita riittää, luonto on koskematon. Välillä kuuluu palokärjen ääni. Keskustelun kestoteemoja ovat karhut, villisiat ja mustikoiden puuttuminen. Haljennut linnunpönttö puussa on kuulemma viesti siitä, että käenpoika on tullut ulos. Puun juureen jätetty pönttö kuulemma taas on tarkoitettu lentokyvyttömille linnuille. Reitti tekee mutkan pois uralta: katsastetaan maan ilmeisesti paksuin mänty. Kun vauhti on välillä kova, ryhmänjohtaja joutuu toteamaan: ”Vetäjää ei saa jättää”.

Päivällinen nautitaan Altjan kylän hirsirakenteisessa kestikievarissa. Sitä ennen käydään uimarannalla. Kylän henki on kuin viesti vuosikymmenten takaa. Rakennukset on herttaisesti pystytetty mikä mihinkin. Kylältä aivan ilmeisesti puuttuu asemakaava.  Aukiolla kuivatetaan meriruokoa katteeksi katoille.

Aamulla opas on taas vauhdissa. Vaikka sää on kuin unelma, sitä kuulemma ei sovi kiittää aamulla vaan illalla. Aamulla nimittäin kiitetään vaimoa! Kiertoajelu Vihulan ja Sagadin herraskartanoissa on kulttuuripommi, tuulahdus historiaa ja kartanoiden katselmusta tuotantoyksikköinä, joita taannoin olivat isännöineet saksalaiset herrat. Käynti eläkkeellä olevan pariskunnan hoitamalla paikallisella puutarhalla antaa monelle ideoita siitä, mihin omalla kesämökillä tai pihalla voisi pyrkiä. Tällä tarhalla tosin on 1300 lajiketta, aika kova tavoitteeksi.

Viimeisellä etapilla opas pääsee vauhtiin kertoessaan, miten virolaiset heimoveljet pitivät salakuljetuksen avulla suomalaisten janon kurissa kieltolain 1919–32 aikana. Ratsiat merellä nostivat Suomenlahden alkoholipitoisuutta kuulemma merkittävästi. Suomalaiset kiittivät avusta, mutta 70 % äänesti kieltolain nurin v. 1931. Veljesapu kuitenkin jatkuu tänäänkin. Matalamman alkoholiveron johdosta Suomen pojat rantautuvat Helsinkiin kuka yhtä mäyräkoiraa taluttaen, kuka kahta, kenellä taas on huostassaan koko kennel.

Vesa Kanniainen