KIRKKOVENESOUTU PUULAVEDELLÄ 15.–17.8.2003

Perjantai-iltana olimme - Kaija, Hannu ja minä - Suurolanlahden lintutornilla jo ennen kahdeksaa. Hemppa oli ehtinyt jo ennen meitä. Pystytimme teltat ja laitoimme iltakahvit. Kahvittelin lintutornissa upeaa auringonlaskua ihaillen. Hyttysiä oli paljon ja ne olivat vihaisia, joten vetäydyin telttaan ja ilmeisesti nukahdin. Heräsin siihen, että Hemppa opasti tulijoita hyville telttapaikoille. Oli pilkkopimeää ja satoi rankasti. Muistan ajatelleeni, että tästä taitaa tulla tosi märkä reissu.

Lauantaiaamu oli harmaa ja sateinen. Kömmimme unisina Sirkan valmistamalle aamupuurolle ja kahville. Kohta sinne tuli Hannukin mukanaan uunituoreita karjalanpiirakoita, pullia ja sämpylöitä, jotka jaettiin porukalle. Aamukahvi venyi brunssiksi. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiire minnekään. Hidastelu kannatti, sillä päästessämme vihdoin veneelle Simpiänniemen rantaan taivas oli pilvetön.

Miehistö ja veneen tappi löysivät paikkansa. Lähdettiin vesille. Aurinko paistoi, vesi kimalsi, leppeä tuulenvire puhalteli. Tummelia levitettiin käsiin ja kasvoihin. Soudeltiin verkkaisesti Karhusaaren Karhulahteen, jonne joku oli juuri laittanut pyydyksiä minkeille. Löhöiltiin, syötiin mustikoita, nautittiin kiireettömyydestä.

Illaksi soudettiin Vuohisaareen, jonne osa porukasta jäi virittelemään nuotiota ja marjastamaan, osa souti hakemaan rinkkoja. Sirkan johdolla ruvettiin muikkusopan tekoon. Isoon kattilaan pantiin vähän vettä, Puulaveden tuoreita muikkuja, paljon voita, sipulia, perunoita ja sopivasti suolaa. Keiton annettiin muhia nuotion lämmössä iloisen puheensorinan säestyksellä. Vanha sananlasku ” mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa ” osoittautui vääräksi. Tätä soppaa hämmenteli vuorollaan koko venekunta. Välillä kokit käväisivät keräämässä muutaman litran mustikoita. Löysipä joku kantarellejakin. Nälkä kasvoi. Vihdoin soppa oli valmista. Ja mikä ihana soppa. Se maistui ja sitä syötiin lähes hartaan hiljaisuuden vallitessa. Seura oli mukavaa, aurinko lämmitti ihanasti, järvellä huuteli kuikka.

Sunnuntaiaamuna pääsin soutamaan rinkkoja Simpiänniemeen. Siitä tuli yksi retken kohokohdista. Järvi oli tyyni. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Luonnossa oli sunnuntaiaamun rauha, jota törkeästi häiritsimme hoilaamalla Oolannin sodasta ja sen kauheudesta. Muita vesillä liikkujia ei näkynyt. Vajaalla miehistöllä soutu sujui tosi hyvin. Hannu navigoi taitavasti. Silloin tällöin hän joutui varmistamaan jonkun pikku asian Kaarinalta. Yhteistyö tuntui pelaavan. Mutta emmehän voineet jättää muita Vuohisaareen. Koko porukka lastattiin taas veneeseen ja soutelimme varsin rivakasti Papusaareen. Nuotio sytytettiin ja Sirkka otti kahvinkeiton huolekseen. Pullat ja karjalanpiirakat oli melkein syöty. Monen teki niitä vielä kuitenkin mieli. Joku tarjosi yhdestä karjalanpiirakasta prinssin ja puoli valtakuntaa. Kukaan ei kuitenkaan ollut sellaisia vailla.

Ympärillä oli kaikki se, mitä Lapinkävijä sillä erää tarvitsi. Kaunis luonto, puhtaat vedet, auringonpaistetta, hyvää kahvia, ystäviä. Aika kului. Tuuli voimistui ja auringonpaisteesta huolimatta tuli melkein kylmä. Oli aika ajatella paluumatkaa. Vene piti kääntää vastatuuleen melko ahtaassa väylässä. Hemppa uskalsi sanoa ääneen jotakin sellaista, että juttu olisi ihan helppo jos mukana olisi muutama oikea soutaja. Meitä hän piti lähinnä airon kastelijoina. Oikeassahan hän oli. Useimmat olivat mukana maisemien, seuran ja tunnelman takia. Puheenpölötyksen, auringonoton ja nautiskelun ohessa yritettiin kyllä välillä vähän soutaakin. Soutaminen ei ollut kuitenkaan arvo sinänsä. Mutta nautinnollista se oli. Aurinko paistoi, tuuli sopivasti, maisemat kesäisen kauniita, hiljaista, porukka mukavaa. Tällä kertaa paikallisten lehtien toimittajatkaan eivät meitä ahdistelleet.

Palattiin Simpiänniemelle ja nostettiin vene maihin. Se sujui mallikkaasti kuin oikeilta soutajilta ikään. Ja sitten koko porukka uimaan. Hätäisimmät Aatamin puvussa ja vähän Eevankin. Joku oli sentään ymmärtänyt tilanteen juhlavuuden ja ottanut mukaansa korkkaamattoman uimapuvun. Se sai ensikasteensa Puulaveden kirkkaissa, lämpimissä (20 °C) aalloissa. Raskiiko sellaista uimapukua muualla pitääkään.

Toivottavasti ensi kesänä kastellaan taas airoja yhdessä.

Anna-Maija Teppo